Uroslistat

Suomen welsh corgi seuran jalostustoimikunta tarjoaa uroksenomistajille mahdollisuuden tuoda esille uroksiaan, jotka mahdollisesti olisivat käytettävissä jalostukseen sopiville nartuille.

Listoja on kummallekin roduille kaksi:

  1. Pevisaehdot täyttävät urokset
  2. ilman tutkimustuloksia olevat urokset. (Pevisa-tutkimukset on suoritettava ennen astutusta)

Listoille otetaan kaikki yli 1-vuotiaat omistajan ilmoittamat urokset, joilla on molemmat kivekset laskeutuneet. Omistajan ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen. Omistaja on itse vastuussa koiran tietojen ajanmukaisuudesta. Koiran tiedoissa ilmoitetaan perustietojen lisäksi KoiraNetissä ilmoitettavat viralliset tulokset.

Yleinen suositus on, että yhdenkään koiran elinikäinen jälkeläismäärä ei ylitä 5 % rodun populaatiossa yhden sukupolvenjaksolla syntyneistä pennuista. Urosten jälkeläismäärän tulee jakautua mahdollisimman tasaisesti eri vuosille. Jälkeläismäärää arvioitaessa rodun populaation kokoa tulee tarkastella paitsi kansallisella myös kansainvälisellä tasolla. Uros poistetaan listalta, mikäli uros ylittää vuosittain vahvistetun uroksen maksimijälkeläismäärän. Uroksen omistajan on osaltaan huolehdittava, ettei pentumäärä ylity. Myös nartun omistajan on syytä kiinnittää huomiota rodun teholliseen populaatioon. Suositellaan että uroksen maksimijälkeläismäärä sen elinikänä olisi cardiganeilla 40 pentua ja pembrokeilla 50 pentua. Jalostustoimikunta seuraa urosten käyttömääriä ja laatii jälkeläistilastoja ja tiedottaa niistä.

On suositeltavaa käyttää mahdollisimman monia eri uroksia ja narttuja, kuten myös harkittuja astutusmatkoja ulkomaille ja harkittua tuontikoirien käyttöä. Myös vanhempia, edelleen terveitä koiria kannattaa ottaa jalostuskäyttöön.Se, että uros on ilmoitettu listalle, ei edellytä sitä, että uroksen tulisi olla aina ja kaikissa olosuhteissa käytettävissä. Uroksen omistaja voi käyttää harkintaansa, ja astutus on aina uroksen omistajan ja nartun jalostusoikeuden haltijan välinen sopimusasia (suosittelemme käytettäväksi Kennelliiton virallisia sopimuslomakkeita).

Miten ilmoitan omistamani uroksen listalle lisättäväksi?

Sähköpostitse: Lähetä tiedot email-osoitteeseen pentuvalitys@corgiseura.net Kuvat: Lähetä vain kaksi kuvaa per koira. Mieluiten sivukuva koko koirasta ja pääkuva. Yhden kuvan maksimikoko on 300 kb. Kuvatiedoston nimestä tulee käydä selkeästi esille kuvan esittämän koiran virallinen nimi, mikä helpottaa huomattavasti kuvan yhdistämistä oikeaan koiraan. Ylläpitäjä muuttaa kuvat oikean kokoisiksi. Kuvia ei muokata millään muulla tavoin. Lähetä kuvat jpg-tiedostoina, älä upota niitä word-dokumenttiin. Omistajan yhteystiedot:

Uroslistalla julkaistaan luvalla omistajan nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä kotisivuosoite. Mainitse selvästi, mitkä yhteystiedot saa julkaista uroslistalla.

Yhteystiedot, joiden julkaisuun internetissä ei ole annettu lupaa, ovat vain jalostustoimikunnan käytettävissä, omistajan
yhteystiedot saa pyydettäessä jalostustoimikunnan sihteeriltä.