Etusivu | Ajankohtaista | Taustaa | Menneitä tapahtumia | Linkkejä | Yhteystiedot
 
Sivuja päivitetty

14.5.2012

(Ajankohtaista, Menneitä tapahtumia)



Suomen Welsh Corgi Seuran toiminta-alue on koko Suomi.
Jotta yhdistyksen toiminta tavoittaisi jäsenistöä paremmin, on perustettu paikallisia alaosastoja.
 Alaosastoista Suur-Helsinki on vanhin. Se on perustettu vuonna 1987.

     
Alaosaston toimintaan osallistumiseen riittää, että laumassanne on corgi tai ainakin corgisteja. Kaikki corgit ovat yhtä tervetulleita rotuun, sukupuoleen, näyttelykelpoisuuteen tai menestykseen katsomatta. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja kaikkien jäsenten aktiivisuuteen. Alaosaston toiminta on osa Suomen Welsh Corgi Seuran toimintaa. Alaosasto ei peri erillistä jäsenmaksua, vaan pienempimuotoista yleistoimintaa rahoitetaan esimerkiksi arpajaisin, ja erityistapahtumissa syntyvät ulkoiset kustannukset peritään pääosin osallistujilta.
     
Tämän vuoden ensimmäinen aktiviteetti oli yhteislenkki 25.2. Espoossa Vermon raviradan tienoilla.
Mukana oli 15 corgia ja lenkin jälkeen mentiin pullakahville suunnittelemaan tulevaa ohjelmaa,
josta linkin Ajankohtaista alla.

Onko sinulla ideoita alaosaston tapahtumiksi, joita haluaisit olla mukana järjestämässä?
 
Kaikki jäsenet voivat esittää tapahtumaideoita ja osallistua toiminnan järjestämiseen. Kevään vuosikokouksessa valitaan seuraavan vuoden toimihenkilöt auttamaan ideoiden toteutuksessa ja vastaamaan alaosaston yleistoiminnasta.

Tiedotamme toiminnastamme näiden nettisivujen, Corgisti-Nurkan Paikallista corgitoimintaa -palstan ja Corgiset-lehden alaosastojen toimintaa-sivujen kautta.