|
Näyttelytoimikunnan puheenjohtajana
haluan kiittää
kaikkia näytteilleasettajia upeasta
päivästä,
ja tähän varmasti yhtyy koko näyttelytoimikunta!
Me teimme Erikoisnäyttelypäivästä yhdessä hienon ja onnistuneen.
Tuomarit olivat erittäin iloisia ja kiitollisia kutsusta ja
päivän jälkeen todella hyväntuulisia,
olimme siis vakuuttaneet tuomarit siitä,
että olemme mukavaa kansaa, emmekä
pohjoisen mörököllejä!
Lämpimät onnittelut kaikille menestyjille ja tietenkin muille tuloksiinsa
tyytyväisille!
Haluan myös lausua todella suuren kiitoksen kaikille työntekijöille,
jotka touhusivat pitkin päivää
ahkerasti.
Erityisesti "kameranaista", jonka näin lähtevän kotiin hieman selkä
jäykkänä,
mietin että kuinka ikinä voin kiittää
häntä uskomattomasta työstä,
jonka hän teki päivän aikana kuvaamalla kaikki luokkavoittajat,
kaikki ”välikilpailut” sekä kaikki
loppukilpailut, siis aivan kaiken.
Uskokaa kun sanon, siinä on todella työtä, KIITOS ULLA!
Lisäksi apunamme oli aivan mieletön HVK tiimi.
Siellä on niin vahvoja ”ammattilaisia”
tekemässä näitä näyttelyitä,
että monet seurat voivat vaan kadehtia
asiaa.
Ihan mieletöntä porukkaa, suuri kiitos heille!
Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisempänä, UPEA näyttelytoimikuntani.
Annika, oli ihana huomata millaisen luottamuksen olitte Peten kanssa
luoneet tuomareihin lyhyessä ajassa.
Huomasin, että jopa kehässä, jos tuomari halusi jotain kysyä,
hän kääntyi Annikan puoleen, vaikka
kehäsihteerikin oli melko lähellä.
Peten mielettömät seuramiestaidot/personal driver –taidot tulivat
myös upeasti esiin.
Voisin sanoa että paremmin ei tuomarien yhdyshenkilöt voisi työtänsä tehdä.
Eeva, meidän rahakirstu En voi kun ihailla sitä taitoa,
miten kaikki narut olivat käsissäsi.
Ilman sinua, asiat olisivat ehkä sujuneet
mutta miksi tehdä työstä niin kovin
vaikeaa, kun ne voivat olla helppoja,
kun ammattilainen ne hoitaa.
Upeaa työtä!
Annette, huh huh, olen täysin sanaton.
Puhiksen oikea käsi, sellainen käsi
johon voi tukeutua 110 % varmuudella.
Ei ehkä onnistu kaikilta mutta sinulta
kyllä.
Kuten sanoin, olen sanaton (ja se on paljon se)!
Kaikki ne kiitokset, jotka olemme saaneet, kertovat sen mitä lähdimme
tekemään.
Halusimme tehdä mukavan päivän kaikille teille.
Jos jaksoitte lukea tänne asti
ymmärrätte varmaan,
että tällä tiimillä, minun oli helppo
ohjata laivaa.
Lämmin kiitos teille kaikille!
Terveisin,
CSS 2009 Näyttelytoimikunnan puheenjohtaja,
Susanna Gerkman-Hiltunen

Best In Show
Kaikki kuvat © Ulla Rohola

Vasemmalta tuomarit: David Guempel, Larry Adams, Marieann Gladstone, Steven
Gladstone
BIS 1, pembroke: Annline's Vision Of Design
BIS 2, cardigan:
Geestland's Fave Rave
|