Suomen Welsh Corgi seura ry on rotujärjestö, jonka tehtävänä on toimia Suomessa asuvien
corgien etujärjestönä Suomessa,Pohjoismaissa sekä muualla maailmassa. Rotujärjestön
tehtävänä on toimia neuvonantajana jalostuksellissa asioissa,valvoa rodun terveydentilaa,
olla asiantuntijoina kaikissa corgeja koskevissa asioissa, järjestää tuomarikoulutusta
uusille tuomareille ja täydennyskoulutusta vanhoille tuomareille. Tästä työsarasta
johtuen itse Corgi-seuralla on rajoitetut mahdollisuudet toimia itse corgiseuralaisten
keskuudessa. Yhteistä toimintaa ovat kesäpäivät, Corgiset-lehti sekä jäsenistön mahdollisuus
osallistua kevät- ja syyskokoukseen. Tätä corgiseuran toimintaa täydentämään on perustettu
alaosastot Pohjois-Suomeen, Tampereelle ja Suur-Helsingin alueelle. Rotua harrastava kerho
on myös mm. Turussa.
Suur-Helsingin Alaosasto toimii kaikkien Helsingissä ja laajalla alueella Helsingin
ympäristössä asuvien corgien keskuudessa. Alaosaston toimintaan ovat kaikki tervetulleita,
olkoon koira sitten mamman mussu tai papan kaunein, ei ole mitään väliä. Olkoon koira
minkälainen tahansa, karvoja vaikka toisille jakaa tai kiveksistä ei tietoa; kaikki käy.
Alaosaston toiminnassa riittää että koira on corgi. Ainoana vaatimuksena on jäsenyys
Suomen Welsh Corgi Seurassa. Alaosasto ei peri jäsenmaksua vaan toiminta rahoitetaan
eri tempauksilla.
Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan
toimintaan tai sinulla olisi ideoita, joita haluaisit alaosaston toteuttavan,
ota yhteyttä keneen tahansa alaosaston toimihenkilöön ja katsotaan mitä
hauskaa toimintaa saisimme toteutetuksi!
Tervetuloa
mukaan!

Tunnelmointia Suur-Helsingin Alaosaston
”alkumetreiltä”
Ensimmäisen osa on olla tienraivaajana seuraaville. Kun olimme muutaman
aktiivisen voimin keränneet listaamme tarvittavan määrän toimintaan
halukkaiden nimiä ja esitimme anomuksemme Suur-Helsingin alaosaston
perustamisesta vuosikokouksessa ensimmäinen kommentti oli ”Onko tämä
jonkinlaista mielenosoitusta tai kapinahenkeä, kun normaali seuratoiminta ei
riitä”. Vastustajien kommentit jäivät kuitenkin omaan arvoonsa, koska säännöt
selkeästi antoivat mahdollisuuden tämänkaltaiseen toimintaan ja Suur-Helsingin
alaosasto perustettiin 1987. Seuraavien alaosastojen kohdalla perustaminen
onkin ollut lähinnä läpihuutojuttua.
Rahaa ei tietenkään toimintaan tarjottu, eikä sitä pyydettykään. Oma apu
paras apu. Talkoohenki oli alkuaikoina mahtavaa. Rahaa kerättiin
kirpputoreilla, jotka olivat silloin vielä melko uutta meillä. Loput
kirpputoritavarat huutokaupattiin. Heti seuraavan vuoden Laskiaisena
järjestettiin yhdessä Lohjan koirakerhon kanssa laskiaisrieha. Ohjelmassa
Lohjan Saksanpaimenkoirat vetivät pulkalla lapsia, paikalle oli rahdattu
ponikin pikku ratsastajia varten. Corgiseura hoiti tarjoilupuolen. Oli
hernekeittoa, lettuja ja kahvia pullan kera. Sana oli Lohjan seudulla
kulkenut ja yleisömenestys oli valtava, jopa niin, että paikallinen virkavalta
tuli katsastamaan mitä ihmettä paikallisella hiekkakuopalla tapahtuu. Onneksi
paikka oli yksityisen omistama, joten meiltä ei vaadittu mitään huvilupia tms.
Vaikka tilaisuuden tuotto jaettiinkin Lohjalaisten kanssa, niin vallan
sievoinen pesämuna siitä kertyi meidänkin osastomme kassaan.
Alkuaikojen toiminnan rahoittamiseksi istuimme kerhoiltoja näperrellen
kaikenlaista myytävää. Joukosta löytyi kaikenlaista taitajaa ja suuren suosion
saavuttivat kaakelilaattoihin käsin maalatut corgit. Näitä uniikkeja
taideteoksia on vieläkin nähtävänä monen corgiperheen seinällä.
Match Showt olivat silloin hyvin suosittuja tapahtumia ja paikalle vedettiin
aina – totta kai – Ojalan matkailuvaunu, joka toimi paikalla kahvion sydämenä.
Ei ollut puutetta leivonnaisista ja muusta hyvästä, tekijöitä riitti samoin
ostajia runsaiden kehujen kera.
Näillä rahoilla sitten järjestettiin erilaisia luentoja ja tapahtumia ja
kaikenlaista yhteistä iloa corgiväelle karvoihin katsomatta. Myös
Ruohonjuuri-lehteä monistettiin halukkaille. Suosituimmiksi tapahtumisiksi
vuosien varrella ovat osoittautuneet kesäpäivät ja joulujuhlat, joita vieläkin
odotellaan pitkin vuotta arpajaisvoittoja haalien.
Anneli Ojala - yksi perustajajäsenistä
