Suuri koira kätevässä koossa! Welsh Corgi on suuri paimenkoira pienessä koossa. Corgin rotunimikkeellä kulkee kaksi erillistä rotua, joista yleisempi on welsh corgi pembroke. Pembroken suosio perustuu varmaankin siihen, että Englannin hovissa on jo vuosikymmeniä kasvatettu tätä rotua. Welsh corgi cardigan on "serkkuaan" huomattavasti harvinaisempi, joskin vuosi vuodelta se kirii pikkuhiljaa pembroken etumatkaa kiinni. Suomessa näiden molempien rotujen yhteinen yhdistys on Suomen Welsh Corgi Seura ry., mutta muualla maailmassa ei ole ollenkaan harvinaista, että "serkuksilla" on kummallakin omat yhdistyksensä.
Mitä ihmeen eroa sitten näillä kahdella on?
Rotujen l uonteet poikkeavat jonkun verran, joskin molempia voidaan kuvata pirteiksi paimenkoiriksi, joille lauma on tärkeä ja palvelualttiutta riittää.
Pieniä eroavaisuuksia kuitenkin on. Esimerkiksi pemu on yleensä enemmän koko perheen (ja
välillä koko korttelin) koira, kun taas cardi saattaa joskus suhtautua hieman
pidättyväisestikin vieraita kohtaan. Pidättyväisyys ei kuitenkaan tarkoita arkuutta, vaan
harkintakykyä siitä, kannattaako vierasta yleensä edes puhutella. Cardigan on
huumorintajuisempi kuin pembroke, se saattaa ajoittain heittäytyä ihan vain huvikseen
pelleksi. Cardiganille voi nauraa - se vain yhtyy ilonpitoosi. Pembroke on corgikaksikosta
se sähäkämpi versio, "tomerataara"-nimitys voisi kuvata pemun luonnetta
parhaiten. Se on aina valmiina vauhtiin ja vipellykseen. Cardigan katsoo ensin kelloa,
pesee tassunsa, katsoo omistajaansa vielä kerran "oletko nyt ihan tosissasi"
-ilmeellä ja toimii vasta sitten - harkitusti. Kun cardiganin saa syttymään,
sähäkkyys on taatusti samaa luokkaa kuin "serkulla". Corgi on kuitenkin aina
corgi: peloton paimenkoira ja mielestään suuri (ainakin maailman suurin. Molemmilla
corgimuunnoksilla on luonnevaihteluita suuntaan ja toiseen, mutta se mikä on kuitenkin
pysyvää muunnoksesta ja yksilöstä huolimatta, on viisaus ja lojaalisuus omistajaa
kohtaan. Miksi corgi on niin matala? Corgien alkuperäinen tarkoitus on ollut maatalon monitoimikoira. Se on hoitanut niin vahdin, rottakoiran ja paimenen virkaa. Corgin paimennettavina oli yleensä karjaa ja työnsä se hoiti näykkimällä lehmiä kintereistä. Koska aikoinaan hyvät paimenkoirat olivat sonniakin arvokkaampia, oli suuri vahinko, jos koira loukkaantui (pahimmassa tapauksessa menehtyi) paimennettavana olevan lehmän potkusta. Siksi tällaiset matalat paimenet olivat niin hyödyllisiä näissä oloissa. Paimenominaisuudet ovat vielä nykypäivän corgeissa hyvin pinnalla. Ei ole kovin harvinaista, että innostuessaan nämä tynkäjalat purkavat paimennusviettiä isäntäväkensä nilkkoihin. Mitä corgin kanssa voi harrastaa?
Corgi on tulevaisuuden rotu. Koko ajan kaupungistuvassa elinympäristössämme on jatkuvasti vähemmän ja vähemmän tilaa suurille koirille. Tässä tilanteessa corgi on mitä parhain kaveri. Se kulkee kätevästi kokonsa puolesta mukana kaikissa julkisissa kulkuvälineissä, mutta vaaran uhatessa siitä on taatusti paljon isomman koiran edestä turvaa ja suojelua. Corgi on myös hyvin sopeutuvainen rotu. Se rakastaa maaseudun rauhallista elämää eläimineen ja rotankoloineen, mutta ei missään tapauksessa pane hanttiin mielenkiintoista kaupunkielämääkään. Corgi viihtyy siellä, missä sen isäntäkin on - pelkäksi pihakoiraksi siitä ei siis missään tapauksessa ole. Lähteekö siitä paljon karvaa?
Haukkuuko se paljon? Tähän kysymykseen joudumme valitettavasti kertomaan, että corgit ovat suhteellisen herkkähaukkuisia. Mikäli haluat ehdottoman hiljaisen koiran, suosittelemme, että katselet muuta rotua. Herkkähaukkuisuus ei kuitenkaan tarkoita rasittavaa kokoaikaista räksytystä, corgi vain tykkää ilmoittaa kuuluvasti asiansa. Corgin haukkuminen on kuitenkin suhteellisen helposti koulutuksella ohjattavissa. Tiedetään tapauksia, joissa useita corgeja on asunut samassa kerrostaloasunnossa ja silti naapurosopu ja talon hiljaisuus säilyi. Se on kuitenkin varmaa, että täydellisen äänetöntä koiraa et corgista saa. Ovatko ne terveitä? Corgi on moneen muuhun rotuun verrattuna suhteellisen terve rotu. Mitään erityistä, nimenomaan corgeihin liittyvää vakavaa ongelmaa ei ole. Muutamista sairauksista tulee kuitenkin mainita.
Corgeissa ilmenee jonkin verran perinnöllisiä silmäsairauksia (HC, RD, PRA ja PPM). Näistä PRA ja HC johtavat sokeuteen. Tätä kirjoitettaessa Suomessa ei vielä ole PRA-tapauksia, mutta jokunen HC (kaihi) -tapaus kylläkin. Muualla maailmassa sairaita koiria on, joten tämä "peikko" ei varmasti ajan kuluessa kierrä Suomeakaan. Jalostukseen käytettävät koirat kuitenkin tutkitaan säännöllisesti ja sairaiden koirien pennuttamista tietenkin tulisi välttää. Mitään tutkimuspakkoa rekisteröinnin ehtona ei kuitenkaan ole, joten onkin tärkeää ottaa selvää vanhempien tutkimustuloksista ennen kuin ryntää suin päin pentua ostamaan. Cardiganeille on kehitetty verikokeesta tehtävä DNA-testi, jolla selvitetään koiran perimä PRA-sairauteen. Tutkimustulokset kertovat onko koira perimältään vapaa PRA:sta (ei voi jättää sairaita jälkeläisiä), kantaja (ei ole itse sairas, mutta voi periyttää sairautta) vai sairas (on sairas ja periyttää sairautta jälkeläisilleen, kaikki jälkeläiset aina vähintään kantajia). SWCS:n jalostustoimikunta ylläpitää listaa DNA-testatuista koirista. Tähän mennessä Suomesta on löytynyt 4 kantajaa ja lukuisa joukko "vapaita". Ainoatakaan sairasta ei ole vielä ilmennyt. Toiveena olisi, ettei todistettua kantajaa yhdistettäisi DNA-testaamattomaan. Lonkkien kuvaaminen on suhteellisen uusi tulokas corgien parissa ja kuvausmäärät ovat vielä niin pieniä, että tarkemman analyysin teko lonkkavika-asteen suhteen on melko vaikeaa. Tähänastisten kuvaustulosten perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että paljon on terveitä ja jonkun verran lievää lonkkavikaa sairastavia (aste C), joitakin yksittäisiä lonkkavikatapauksia tunnetaan. Tiedon keräämistä jatketaan ja jotta jalostustoimikunnille saataisiin lisää tietoa, olisikin tärkeää, että ihan kotikoiratkin kuvattaisiin. Corgiseura järjesti syksyllä 1996 eri puolilla Suomea lonkkakuvauskampanjan ja osallistujia oli kiitettävästi. Satunnaisesti kuulee surullisia viestejä corgeista, joilla on selkä pettänyt kesken raisuimman menon. Tämä on valitettavaa ja tapauksia on sen verran, että voidaan puhua jonkinasteisesta ongelmasta. Selkäongelmien syntyyn on monia syitä, joista perinnöllisyyttäkään ei voida sulkea pois. Perinnöllisyyden osuutta selkäongelmiin ollaankin parhaillaan selvittämässä. Mikäli perimässä on taipumusta selkäongelmiin ja koiran yleiskunto ja lihaksisto on päässyt huonoksi ja kiloja on liikaa, on corgiparalla riski kipeyttää selkänsä. Vahva lihaksisto, hyvä yleiskunto ja monipuolinen liikunta ja lihashuolto antavat corgille parhaan mahdollisen suojan ongelmaa vastaan. Nykypäivänä monelta jalostukseen käytettävältä koiralta onkin kaiken varalta kuvattu selkä ja tunnollinen kasvattaja ei käytä sairaita jalostukseen. |