TIEDOTE: Koronaviruksen leviämisestä aiheutuvat toimenpiteet Suomen Welsh Corgi Seuran toiminnassa

Seurattuaan Suomen hallituksen 12.3.2020 päätöstä rajoittaa yleisötapahtumien järjestämistä, ja tästä seuranneita Kennelliiton ja Palveluskoiraliiton päätöksiä perua kaikki koiranäyttelyt, kokeet ja kilpailut 31.5.2020 saakka sekä suositusta rajoittaa myös muuta ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastustoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla COVID-19 -koronavirustartuntojen estämiseksi, SWCS ry:n hallitus on päättänyt 14.3.2020 seuraavista toimenpiteistä:

Yhdistyksen vuosikokous 22.3.2020 tullaan siirtämään myöhempään ajankohtaan. Virallinen ilmoitus kokouksen perumisesta on saapumassa jäsenille pian. Vuoden corgien ruusukkeet ja diplomit postitetaan voittajille ja kiertopalkinnot jaetaan kokouksessa, kun se pidetään. Kaikki voittajat tullaan kuitenkin tuttuun tapaan esittelemään kokouksessa kuvan kera.


SWCS ry:n TOKO-mestaruuskoe 23.5.2020 Kaustisella perutaan. Tiedotamme lisää, kun saamme sovittua kokeelle uuden ajankohdan.


Tartuntojen vähentämiseksi SWCS ry:n hallitus myös suosittaa alaosastojaan harkitsemaan paikallisten kokoontumisten ja tapahtumien rajoittamista sekä noudattamaan viranomaisohjeita liittyen mm. matkustukseen ja hyvään käsihygieniaan.


Ruokavirasto päivittää tätä sivua lemmikkejä koskevissa koronaviruskysymyksissä: https://www.ruokavirasto.fi/henkiloasiakkaat/lemmikki–ja-harraste-elaimet/usein-kysyttya-elaimet-ja-koronavirus-covid-19/

Kennelliitto tiedottaa koronaviruksen vaikutuksista koiraharrastukseen täällä: https://www.kennelliitto.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-covid-19-koronaviruksesta?fbclid=IwAR0KVSOArh3mLSLbzZO-dEEnWioI1dhcZ5pWMbX4o-l3Q6yG-zrq6LAHUuE

Harrastustoiminnan ollessa tauolla, toivomme aurinkoisia ja vähärapasia ulkoilusäitä corgistien kevääseen ja kärsivällisyyttä kotisohville.

Terveyttä ja hyvinvointia kaikille jäsenilleen toivottaen,

SWCS ry:n hallitus